Useimmat hampaiston ongelmat ja kiputilat ovat myös täysin ehkäistävissä. Siksi saat meiltä tarkastuskäynnillä vinkkejä omahoitoon.
Käynnillä tutkitaan hampaat, ikenet, purenta, puremalihakset ja suun limakalvot. Käynnin päätteeksi käydään tilanne läpi yhdessä ja sovitaan mahdollisista jatkotoimista.
Useimmille sopiva tarkastusväli on 1–2 vuotta, mutta yksilöllinen tarve vaihtelee. Kela korvaa tarkastuksen joka toinen kalenterivuosi; terveydentilan edellyttäessä korvauksen voi saada kerran kalenterivuodessa.
Röntgenkuvat tarkastuksen yhteydessä
Kaikkea ei näe suuhun katsomalla. Röntgenkuvien tarve arvioidaan aina yksilöllisesti. Yleisimmät kuvat ovat BW- ja PTG-kuva.
BW- eli purusiivekekuvat
BW-kuvat näyttävät takahampaiden välit, joihin reikä syntyy usein huomaamatta. Niistä nähdään myös vanhojen paikkojen alle.
PTG- eli koko leuan kuva
PTG-kuva antaa yleiskuvan koko hampaistosta, leukaluusta ja leukanivelistä. Sillä löydetään muun muassa oireettomat tulehdukset juurten kärjissä sekä nähdään viisaudenhampaiden asento ja niitä ympäröivät rakenteet ennen poistoa. PTG-kuva on tarpeen myös implanttihoidon suunnittelussa ja ennen laajempia kokonaishoitoja. Suositeltava kuvausväli on useimmilla noin 5–10 vuotta.
Röntgenkuvat laskutetaan tarkastuksesta erikseen.
Hammastarkastus — hinta
| Toimenpide | Hinta |
|---|---|
| HammastarkastusIlman Kela-korvausta 69 €. | 39 € |
| Bite-wing-röntgenkuva / puoli | 21 € |
| Panoraamaröntgen (PTG) | 108 € |
Hinnat Kela-korvauksen jälkeen.
Sisällön on tarkistanut hml Turo Riihimäki. Päivitetty 31.8.2026.

